Idyllinen kylä Korshamn.

WP_20140624_20_13_49_Pro

Tiistaina 24.6. aamusta klo 7.00 lähdimme Egersundin vierassatamasta kohti Norjan eteläistä kärkeä. Säätiedot lupasivat myötäistä tuulta 3-4 m/s ja suunnittelimme, että hyvässä kelissä matkaamme vähän pidemmän legin Kirkehavnin satamaan, jonne matkaa oli noin 60 mailia.

Alkumatka olikin hyvää myötätuulta, mutta 30 mailin jälkeen aallokko muuttui tosi omituiseksi.
Antlantin mainingit ja Tanskan salmen aallokko löivät vastakkain ja tekivät korkean ristiaallokon ja tuuli kääntyi vastaiseksi puhaltamaan yli 7 m/s. Taivas tummeni vieressä rannikolla ja ukkonen ja salamat löivät mantereella. Onneksi sade ja ukkonen eivät nousseet päällemme, mutta tuuli puhalsi puuskissa voimakkaasti.
Etenemisvauhti oli tässä kelissä 3 solmua.

Päätimme rantautua varasatamaan, joka oli Korshamn.
Matkaa kertyi päivälle hieman yli 40 mailia.

Satama oli kunnan pitämä vierassatama, jossa oli sähkö, vesi, grillipaikat ja laiturilla pöytäryhmät.
Huoltoasema ja kauppa löytyivät myös.

Korshamnin kylä osoittautui viehättäväksi kohteeksi.
Haapasaari, Kaunissaari ja Tammion kylä muistuttavat hieman sitä.

Polku rannassa kulki pienten kauniisti laitettujen mökkien ja niiden pihapiirein poikki.
Se jatkui luontopolkuna kiertäen saaren.
Matkalla oli synkkä kuusimetsä johon valo ei ylettänyt maahan asti. Tuntui kuin olisi kävellyt taikametsässä.
Polku jatkui tammimetsänä, jonka puihin muratit olivat kietoutuneet aina latvuksiin asti.
Lenkkimme oli reipas tunnin retki.

Eipä sitä osaa ennakkoon tietää mitä päivä ja uudet maisemat tuovat tullessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>