Helluntai aaton aamuna 7.6. seitsemän tienoilla matkasimme kuuluisalle Geirangerin vuonolle.
Vuono otettiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2005.

Niskat kenossa ihastelimme korkeita vuoria ja mahtavia vesiputouksia.
Ei turhaan ole kehuttu näitä maisemia.
Vaikka matka vuonolle muodostui jokseenkin raskaaksi pitkän päivämatkan, 17 tuntia, ja vastatuulen ja vastavirran vuoksi, se kannatti.

Geirangerin kylä on pieni Geirangerin vuonon perukassa sijaitseva kylä.
Geiranger on Norjan kolmanneksi vilkkain risteilyalusten satama. Nelikuukautisen turistikauden aikana siellä käy 140-180 laivaa. Kylässä asuu vakituisesti 250 asukasta.

Ja turistikausi on alkanut.
Kahdeksalta aamulla vieraslaituri oli täynnä veneitä. Kylki kiinni toisissaan, niin moottoriveneet kuin purjeveneetkin.
Itse laituria ei seasta erottanut.
Risteilyalukset, pienemmät laitureissa ja suuremmat laivat lahden poukamassa turisteineen, suhasivat pienillä kuljetusveneillä maihin ja takaisin laivalle.
Väkeä oli kuin suuremmillakin markkinoilla.

Olisi ollut mukava jäädä pidemmäksi ajaksi kokemaan esim. kanoottisafari vuonolla tai patikkaretki korkealle vuorelle, mutta siihen väenpaljouteen emme halunneet jäädä ja venekään ei ollut turvassa suurten risteilyalusten potkurivirtojen keikutuksessa.

Itse Geirangerin kylä ja vuono tuli nähtyä ja hyvä niin.

Kuvat taas kertokoon tunnelmista.