Lähdimme Kööpenhaminasta hyvässä sivutuulessa kohti Ruotsin eteläisintä rannikkokaistaletta. Ison-Beltin silta ohitettiin etelä puolelta hieman sateisessa säässä.
Kookas, merellä sijaitseva tuulimyllypuisto jäi oikealle sivullemme ja tästä tähtäsimme kohti Falsterbokanaalia.
Kanaalissa on yksi avattava silta. Ehdimme sinne juuri kun silta avautui klo 16.00, muutoin olisimme joutuneet odottamaan kaksi tuntia sillan uudelleen aukeamista.
Suuntasimme kanavalta kohti Trelleborgia, tuulen navakoituessa.
Ehdimme Gislövs lägen satamaan ennen kovaa tuulta ja sadetta.
Pidimme keliä kaksi päivää tässä satamassa, kuten muutkin veneilijät.
Täältä matka jatkui ”Wallanderin” Ystadiin, joka oli meille tuttu vuoden 2007 Tanskan ympäri seilaus matkaltamme.
Ystadin jälkeen siirryimme taas Tanskaan Bornholmiin. Siellä pyöräilimme pitkän päivän ja kävimme syömässä paikallisen savustamon kala-aterian ja tutustuimme lasitaiteeseen Lilli’s Glasgalleriassa.
Bornholmissa on paljon hiekkarantoja ja kävimme uimassa ja snorklaamassa yhdellä niistä.
Seuraava kohde oli taas Ruotsin puolella Simrishamn, joka sekin oli entuudestaan tuttu satama.
Sieltä seilasimme pidemmän legin 60 mailia avo-osuutta
Sandhamniin, joka sijaitsee Ruotsin eteläisen kärjen itäpäässä ja siitä käännyimme kohti pohjoista ja Ölannin saarta.