Matkan eteneminen Gibostadista.

image6

Maanantai 5.5. Sää oli tuuleton ja aurinkoinen. Matka eteni 25 mailia Stonglandetiin, joka sijaitsee Senjan saaren etelä kärjessä.

Tiistaina tuuli oli suotuisa ja pääsimme purjehtimaan.
Hinnöyn saaren itäisellä salmi osuudella koneen starttimoottori meni
rikki ja piti etsiä suojaisa ankkuripaikka.

Keskiviikko 7.5. Tuuli suosi onneksi, koska kone ei ollut
käyttökunnossa ja purjeilla rantauduimme Lödingen satamaan.
Kylä osoittautuikin loistavaksi taukopaikaksi. Löydettiin paikallinen
venetarvike liike, josta saimme tilattua uuden startin. Tutustuttiin
kylään pyöräillen ja patikoitiin yhdelle vuorelle. Tavattiin myös
kolmen miehen suomalainen rakennusporukka.

Perjantaina 9.5. saatiin uusi startti ja Veijo asensi sen paikalleen ja
moottori kävi taas mallikkaasti.

Lauantaina puuhasteltiin veneen puhdetöissä ja nautittiin
lämpimästä ja aurinkoisesta säästä.
Huomenna äitienpäivänä on tarkoitus suunnata Lofooteille.

Kuva 1 korkeita siltoja saarien välillä.

Kuva 2 Lokki korkeuksissa.

Kuva  3 Stonglandetin satama.

Kuva 4 Porot liikkuvat vapaasti aivan pihapiirissäkin.

Kuva  5 Purjehdusta.

Kuva 6 puuhasteluun löytyy välineet.

Kuva 7 vedet ovat ihailtavan kirkkaat.

Kuva 8 työkin voi olla lomalla hauskaa.

Kuva 9 saarien välistä liikennettä katamaraanilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>